Kuinka usein sähköautot tarvitsee huoltoa? Ja mitä huoltokohteita sähköautoissa on?

Sähköauton määräaikaishuoltoväli voi olla sidottu pelkästään kuluvaan aikaan tai sekä aikaan että ajomäärään. Esimerkiksi osalla autonvalmistajista on käytössä 24 kk huoltoväli ilman kilometrirajaa, ja osassa autoista huoltoväli on 30 000 kilometrin välein.

Kahden vuoden tarkastusväli voi olla kuitenkin Suomen olosuhteissa liian pitkä, mikäli auton haluaa pysyvän koko ajan turvallisessa ajokunnossa sekä välttää mahdollisia lisäkustannuksia, kannattaisi auto käyttää kerran vuodessa tarkastus huollossa.

Sähköauton vuosittaisilla tarkastuksella voidaan tehdä huomattavia säästöjä

Sähköauton vuosittaisilla tarkastuksella voidaan tehdä huomattavia säästöjä

Mitä sähköauton huolto sisältää?

Jos ohjelmassa on vain tarkastus, ei hinta tarkastukselle ole kovinkaan suuri suhteessa määräaikaishuoltoon. Esimerkiksi alustan suojamuovien, korkeajännitejohtimien ja jäähdytinneste- tai ilmastoinnin kylmäainelinjojen tarkastuksessa voidaan havaita mahdollisia ongelmia jo hyvissä ajoin ennen kuin suurempia vahinkoja pääsee edes syntymään. Lisäksi heilahduksenvaimentimien, jousien, alustan nivelten, renkaiden ja jarrujen kunnon säännöllinen tarkastus on etenkin ajoturvallisuuden kannalta merkittävää, mutta myös lisäkustannuksia voidaan näin välttää. Sillä esimerkiksi väljä nivel voi aiheuttaa lisäkustannuksia epätasaisesti ja kohtuuttoman nopeasti kuluvien renkaiden muodossa. Tai jumiutuneet jarrut voivat kuluttaa jarrut pilalle hetkessä.Käyttöjarrujen herkistys kannattaa tehdä myös säännöllisesti, jarrujen jumiutumisen ehkäisemiseksi. Jarrujen herkistämisellä voidaan pidentää kaikkien jarrukomponenttien elinikää. Herkistämisessä jarrut avataan ja kaikki osat puhdistetaan huolellisesti. Lue lisää sähköauton jarru ongelmista täältä.

Sähköauton huollossa käytetään pohjana valmistajan laatimaa huolto-ohjelmaa, kuten muissakin autoissa. Huolto-ohjelmasta löytyvät kaikki toimenpiteet, mitä autolle kuuluu tietyn kilometrin tai ajan välein huoltaa ja tarkastaa.

Lähtökohtaisesti sähköauton huollossa tehdään samat toimenpiteet kuin polttomoottoriautossa, toki pois lukien moottoriöljyn ja suodattimen vaihto sekä moottorin ilmansuodattimen vaihto. Lisäksi esimerkiksi sytytystulppien ja jakohihnan uusimista ei täyssähköautoissa tule vastaan.

24 kk välein tarkastetaan auton kunto, vaihdetaan jarrunesteet ja raitisilmasuodatin. Tässä yhteydessä on järkevää tehdä myös ilmastointilaitteen kylmäainemäärän tarkastus, sillä ilmastoinnin kompressori toimii myös lämpöpumpun kompressorina, ollen mukana usein myös akun jäähdytyksessä. Lisäksi myös korkeajännitekomponentit ja akku tarkistetaan.

Sähkö- tai hybridiautojen huoltotarpeet vaativat tarkkuutta ja osaamista, tekijällä tulee olla tarvittavat luvat kunnossa sekä riittävästi osaamista.

Me biltecillä koulutetaan työntekijöitä sähköautojen huoltamiseen vuosittain, sitä mukaa kun uutta tietoa on saatavilla. Tärkein vaatimus työntekijälle on SFS6002-standardin mukaisen sähkötyöturvallisuuskoulutuksen suorittaminen.